Kiinnitin huomiota alkuviikolla julkaistuun Rädyn kolumniin, jossa toisilleen tuntemattomia ihmisiä pyydettiin esittäytymään toisilleen ilman, että he kertovat omasta ammatistaan tai asemastaan. Keskiöön nousivat tiedot siitä, millaiset asiat olivat itselle tärkeitä, mitkä asiat herättävät toivoa, mitkä pelottavat ja millaisia ihmisiä ihaillaan. Nämä ovat sellaisia kysymyksiä, joita käsitellään paljon lasten kanssa. Oivalsin kyseisen kolumnin myötä, että kun esittäydyn pienelle lapselle, häntä ei yleensä kiinnosta, mikä minun ammattini tai asemani on. Häntä saattaa kiinnostaa asuinpaikkani, kissani ikä, lempiruokani ja se, miten opin soittamaan kanteletta. Herkistyin eilen, kun eräs lapsi sanoi musiikkituokion päätteeksi, että olet ihana, kun annoit meidän kokeilla sinun kantelettasi. Koin, että hän oli omalla kauniilla lapsen tavallaan huomannut, että kantele oli tärkeä minulle ja arvosti sitä, kun halusin jakaa heille kokemuksen siitä, millaista on soittaa itselle tärkeää instumenttia.

IMG_6570

Lapsi haluaa myös itse kertoa hänelle tärkeistä ja toivoa tuottavista asioista, pelottavista jutuista ja omasta isästä, tädistä tai ystävästä, joka antaa hänelle aikaa ja ottaa syliin, kun pelottaa. Lapsi huomaa, kuka kuuntelee, kuka ottaa avoimesti vastaan ja hyväksyy hänet sellaisena kuin hän on. Toivon, että voisimme ottaa enemmän mallia lapsen avoimesta tavasta kohdata maailmaa, ja keskittyä hienon aseman tai ammatin sijaan siihen, mikä meille itsellemme on erityisen tärkeää. Koska tämän kysymyksen avulla voimme todennäköisesti löytää myös sen ammatin, joka tuo esiin sitä, mikä juuri meille on tärkeää.

Ihanaa viikonloppua kaikille!

<3: lla Jenna

Mainokset